Onko terapeutin tehtävä lohduttaa?

Saavuin sateen vauhdittamana vastaanotolle. Olin tapani mukaan myöhässä, ja tämä tuntui hentona häpeänä ihollani. Rikoin hiljaisuutta turhanpäiväisellä höpinällä, kuten hermostuksissani tapasin tehdä. Terapeuttini istui nojatuolissaan vaiti.

Valitsin istua sohvalle, liki vasenta laitaa. Otin silkkityynyn syliini ja aloin letittämään tyynyn hapsuja. Rauhoituin ja hiljenin. Päätin odottaa, että terapeutti avaisi keskustelun. Vilkaisin häntä ja sain vaikutelman, että hänellä ei ollut siihen aikomustakaan.

Sade rytmitti ränneihin kiusallisuutta ja kello tikitti. Vilkaisin uudelleen terapeuttiani, joka vilkaisi takaisin. Katseessa ei ollut vaativuutta sen koommin kuin kysymyksiäkään. Kumpikaan meistä ei tehnyt elettä tilanteen muuttamiseksi.

Miten kukaan saa pidettyä naamansa noin neutraalina, mietin ja sain ensimmäisen letin valmiiksi. Ja miksi se ei puhu mitään. Tämä on ahdistavaa. Onkohan sille tullut mutismi tai TIA-kohtaus? Mitä jos sen naama tippuu lattiaan ja puhe puuroutuu? Vienkö sen sitten liuotushoitoon?

Ei saamari, ajattelin, ja keräsin rohkeuteni:

“Miksi sä olet vain hiljaa siinä?” aloitin, mutta en antanut terapeutille mahdollisuutta vastata vaan jatkoin samaan hengenvetoon: “Mua ahdistaa ihan älyttömästi, kun sä et sano mitään. Tulee tiiätkö jotenkin olo, että mun pitäis kannatella tätä tilannetta… vaikka mähän tässä olen asiakas, etkä sinä.”

Huomasin kiihtyneeni. Terapeutin naama näytti edelleen samalta. Jos oikein tarkkaan katsoin, saattaa olla, että vasen kulmakarvansa alkoi piirtämään pientä puolikuun mallista varjoa hänen otsaansa.

“Ahaa, vai niin” “Mitäs sinä toivoisit, että sinulta tässä nyt kysyisin?” hän kysyi kaikki maailmanrauha äänessään.

“No vaikka kuulumisia!” kivahdin.

Terapeutti hymyili hieman. Hän kertoi, että terapia ei ole varsinaisesti kuulumistenvaihtopaikka, vaikka terapiaan sekin osuus kuuluu.

En ymmärtänyt yhtään mistä hän puhuu.

En vielä silloin.

Tapahtumasta on joitakin vuosia. Aloitettuani opinnot selvisi, että terapeutti ei toden totta ole kuulumistenkyselijä, vaikka niiden vaihtoon voidaan sen viitisen minuuttia käyttääkin. Terapeutti ei myöskään ole lohduttaja, vaikka terapia itsessään voi tuoda asiakkaalle kasvaneen itsehavainnointikyvyn ja ymmärryksen kautta paljon lohtua. En ollut aiemmin ajatellut asiaa tästä näkökulmasta.

Hyvä terapeutti on empaattinen, johdonmukainen, kiertelemätön ja asenteeltaan neutraali. Juuri kuten hän oli, vaikka näinkin sen puolikuun hänen kulmansa yllä.

Tapahtuma on kuvaus siitä, miten psykoterapian tietyt prosessit (transferenssi ja vastatransferenssi) toteutuvat, ja miten tärkeää on olla rohkea sanoittaessaan kaikkea sitä toivetta ja turhaumaa, mitä terapiassa tulee vastaan. Kenelle puhun, kun puhun terapeutille?

Tämä vaatii myös terapeutilta hyvää havainnointikykyä ja monimutkaisia mielenprosesseja. Terapeutilla tulee olla kyky yhdistää omia havaintoja ja itsessään heränneitä tunnevasteita hoidolliseksi kokonaisuudeksi taustateoriat huomioiden.

Tämä on hieman enemmän kuin lohduttamista.