PERHOSET VATSASSA EIVÄT OLE VIESTI RAKKAUDESTA –VAAN VAARASTA!

– Ihan kuin me oltaisiin tunnettu aina!

– Mulla on perhosia vatsassa!

– Sä tunnut kodilta!

– Ollaan ihan varmaan tavattu entisessä elämässä!

– Oot mun kaksoisliekki ja sielunkumppani!

Hannuhelena oli ollut treffeillä. Treffit olivat kestäneet 3 tuntia 22 minuuttia. Sitä aiemmin Hannuhelena oli jutellut kaksi yötä putkeen puhelimessa deittinsä kanssa.

“Siis ihan kuin me tuntisimme jostain!” hän huokaisi niin imelällä äänellä, että siitä oli vaarana saada diabetes.

Hannuhelena ja deitti olivat jakaneet keskenään paljon intiimejäkin asioita. Traumoja ja lapsuutta. Heillä oli synkannut vuorovaikutuksen eri kerroksissa hämmästyttävän nopeasti - aivan kuin vanhalla avioparilla. Kuulostaa aika ihanalta, eikö? Mutta samaan aikaan ehkä hieman myös kummalliselta. Etenkin ottaen huomioon sen, että he tapasivat vasta kaksi viikkoa sitten.

Yhtään väittämättä sitä, etteikö ensisilmäyksellä rakastuminen voisi johtaa rakkaustarinoihin

– näinhän meille Hollywood haluaa elokuvissaan uskotella – niin varsin usein tässä ilmiössä on kyse turvattomasti kiinnittyneiden ihmisten välisestä traumakemiasta pikemminkin kuin jo syntyneestä rakkaudesta.

Hannuhelenan toteamus siitä, että he ovat kuin tunteneet toisensa aina, on siis tavallaan totta. He eivät ole tunteneet eksaktisti juuri toisiaan, mutta he tunnistivat nopeasti dynamiikan, johon asettuvat.

Traumakemiaa syntyy, kun vuorovaikutuksessa aktivoituu jotakin lapsuudesta tuttua. Usein se on turvattomuutta.

Tytär, joka on lapsuudessaan joutunut tavoittelemaan välttelevän isänsä huomiota, tai poika, joka on kasvanut emotionaalisesti etäisen äidin lähellä, voivat tunnistaa toisissaan tiedostamattaan mahdollisuuden tulla viimein nähdyksi, valituksi tai korjatuksi suhteessa.

Syntyy voimakas vetovoiman kokemus. Kiintymysjärjestelmä aktivoituu – onhan toinen viehättävä, tatuoitu ja käynyt salillakin. Enempää toisesta ei kahdessa viikossa ehdi selvitäkään.

Mutta samaan aikaan aktivoituu myös puolustusjärjestelmä. Hermosto.

Hermosto on usein tarkka, sillä keho ei unohda. Se kantaa mukanaan aiempien kiintymyssuhteiden kokemuksia ja yrittää joskus varoittaa: nyt on syytä paeta. Tunne on niin voimakas, että se voi kouraista vatsanpohjassa asti. Ja mitä tekee Hannuhelena? Hykertelee tyytyväisenä ja toteaa, että deitti on niin ihana, että saa aikaan oikein “perhosia vatsaan".

Ja taas mennään...